Lähettänyt käyttäjä Virpi

Israelin suurlähettilään Anu Saarelan  haastattelu

Arvoisa Suurlähettiläs,

Olette ollut vuoden verran Suomen Suurlähettiläänä Israelissa. Voisitteko kertoa aikaisemmista vaiheistanne Ulkoministeriön palveluksessa? Entä miten Israel on ottanut Teidät vastaan?
Israel on ottanut minut erittäin lämpimästi vastaan. Olen ollut ulkoministeriössä töissä yli 30 vuotta, ja palvellut eri edustustoissa ympäri maailmaa niin Afrikassa, Pohjois-Amerikassa, Aasiassa, Euroopassa kuin nyt täällä Lähi-idässäkin. Ulkoministeriössä olen toiminut useilla eri osastoilla, viimeksi oikeuspalvelussa. Aika on kulunut siivillä.
Israelilla on hyvä kuva Suomesta, ehkä Pohjoismaiden parhaimpana Israelin ystävänä ja monien ystävyysjärjestöjen ja yksityisten  Israelin ystävien maana. Onko tämä vaikuttanut positiivisesti  Teidän työhönne tai tullut työssänne esiin?
Suomen hyvä imago Israelissa auttaa tässä työssä paljon, ja olemme saaneet huomata sen järjestäessämme erilaisia tilaisuuksia. Ne ovat saaneet innostuneen ja ihastuneen vastaanoton. Erityisesti tänä vuonna olemme esitelleet suomalaista designia ja arkkitehtuuria, ja tietenkin kestosuosikkia, suomalaista opetusjärjestelmää. Myös suomalaiset taiteilijat otetaan täällä aina arvostavasti vastaan.  Suomalaista osaamista todella arvostetaan Israelissa.

Suomen itsenäisyyden 100-vuotispäivä ja juhlavuosi on tuonut Israeliin monia tilaisuuksia. Voisitteko kertoa, mitä tapahtumia on ollut näissä merkeissä?
Suomen itsenäisyyden 100-vuotispäivää on juhlittu hyvin perusteellisesti myös täällä Israelissa, kuten joka puolella maailmaa. Juhlavuoden teema on "Yhdessä", ja näin tilaisuuksia on Israelissa järjestetty sekä suomalaisten että israelilaisten yhteistyökumppaneiden kanssa.
Suomi100 –ohjelmassa on ollut konsertteja, näytelmiä, näyttelyitä, elokuvia sekä lapsille että aikuisille, promootiotilaisuuksia yhteistyössä liike-elämän ja akateemisen maailman kanssa, esitelmiä, seminaareja ja  symposiumeja kaikilta yhteiskuntaelämän sektoreilta. Suomi100 juhlinta huipentui itsenäisyyspäivän vastaanottoon, jonka tunnelmaa kohotti Ylioppilaskunnan Laulajien tuplakvartetin esiintyminen. YL myös antoi hienon konsertin Jerusalemin Dormition Abbeyssa.
Tämä on ollut todella tapahtumarikas vuosi, ja on ollut ilahduttavaa nähdä, kuinka sekä Israelin suomalaiset että Suomen ystävät ovat olleet kanssamme luomassa juhlavuotta yhdessä.

Onko Israelin puolelta jotenkin huomioitu Suomen juhlavuosi?
Suomen juhlavuosi on huomioitu Israelissa monin tavoin, ja myös mediassa itsenäisyytemme 100 vuotta on saanut huomiota.
Suomi100 pääjuhlassa kesäkuussa Israelin puolelta kunniavieraana oli opetusministeri Naftali Bennett, joka toi Israelin valtiovallan tervehdyksen ja lämminhenkisessä puheessaan huomioi Suomen menestystarinan. Suomesta juhlapuhujana oli Suomi100 –hallituksen puheenjohtaja, valtiosihteeri Paula Lehtomäki. Tapiolan lapsi-ja nuorisokuoron esitys juhlassa oli mieliinpainuva, ja Suomen innovaatiomenestyksestä kertoivat maailmanmaineeseen nousseen peliyhtiö Supercellin edustajat. Israelin yleisradioyhtiö KAN haastatteli valtiosihteeri Lehtomäkeä Suomen itsenäisyyden juhlavuodesta esitellen myös Suomi100 –vuoden suurponnistuksen, suomalaista designia esittelevän näyttelyn "Suomalainen muotoilu israelilaisissa kodeissa". Näyttely toteutettiin yhteistyössä Israelin suomalaisten ja Suomen ystävien kanssa ja sai erittäin paljon myönteistä huomiota. Israelin presidentin puoliso Nechama Rivlin kunnioitti näyttelyä vierailullaan, mikä oli erityinen arvostuksen osoitus.
Pääministeri Benjamin Netanyahu lähetti 100 vuoden itsenäisyyttä juhlivalle Suomelle videotervehdyksen, joka muiden maailman johtajien tervehdysten tavoin esitettiin YLE:n Suomi100 juhlalähetyksessä itsenäisyyspäivänä Suomessa.
Myös Israelissa osallistuttiin Suomi100 juhlavalaistukseen, joka toteutettiin eri puolilla maailmaa kuuluisissa kohteissa. Näytti todella hienolta, kun Tel Avivin kaupungintalo valaistiin Suomen sinivalkoisin värein itsenäisyyspäivänämme. Se oli arvokas kunnianosoitus Suomelle.

Suomen ja Israelin kesken on solmittu kulttuurisopimus ja sen puitteissa on ollut yhteistoimintaa molemmissa maissa. Voisitteko valottaa, millä aloilla on ollut toimintaa. Onko urheilun puitteissa esim. koripalloilijoiden tai jalkapalloilijoiden kesken ollut  yhteisiä harjoitusleirejä? Entä ovatko suomalaiset edelleenkin kiinnostuneita käymään arkeologisilla kaivauksilla Israelissa?
Suomen ja Israelin välillä on vilkasta kulttuurivaihtoa. Suomalaiset korkeatasoiset taiteilijat esiintyvät Israelissa säännöllisesti ja päinvastoin. Suomi100 juhlavuoden lähtölaukaus oli Israelin filharmonisen orkesterin konsertti, jota johti Suomen Osmo Vänskä. Lukuisia muitakin kulttuuritapahtumia on ollut vuoden varrella, ja yhteistyö jatkuu. Urheilun saralta voi mainita, että Suomen Leo-Dan Bensky on Maccabi World Unionin presidentti, mikä on hieno tunnustus pienelle Suomelle. Bensky oli keskeisessä roolissa tänä vuonna Israelissa järjestetyissä makkabiaadeissa, juutalaisten omissa olympialaisissa, joissa Suomen joukkue menestyi hyvin.
Myös aiempina vuosina suomalaisjoukkueet ovat olleet Israelissa kilpailemassa, kuten vuonna 2005 Eurooppa-cupin uimakilpailuissa Netanyassa. Urheilijamme ovat kohdanneet myös lukuisissa muissa yhteyksissä.
Esmerkkejä kulttuuria ja urheilua sivuavasta yhteistyöstä on paljon. Israelista esimerkiksi partiolaiset ovat osallistuneet kansainvälisille partioleireille Suomessa. Metsät ovat olennainen osa suomalaista identiteettiä, ja myös israelilaiset koululaiset ovat osallistuneet puunistutuksen ja metsän teemalla ENO-verkkokouluun, joka tekee yhteistyötä YK:n ympäristöohjelman ja Itä-Suomen yliopiston kanssa.  Suomi100 puita on istutettu Israelissakin. Arkeologian piirissä on tehty Kinneretissä yhteistyötä, jossa ovat mukana sekä Helsingin yliopisto että Suomen Lähi-idän instituutti.

Sekä Suomessa että Israelissa it-ala on korkealla tasolla. Minkälaista vuorovaikutusta maitten välillä on tällä alueella?
Suomen ja Israelin välillä on tiivistä yhteistyötä kaikenlaisen korkean teknologian ja innovaatioiden saralla. Nämä ovat sekä Suomen että Israelin vahvuusalueita.  Merkittävin it-alan aktiivinen toimija Israelissa on Nokia Israel. Juhlistimme suomalaista osaamista yhdessä Nokian kanssa hienossa Suomi100 –tilaisuudessa toukokuussa. Kunniavieraana oli Nokian pääjohtaja Rajeev Suri, ja tilaisuus kokosi paikalle suuren joukon israelilaisen liike-elämän johtoa.
Suomi on erityisen kiinnostava israelilaisille yhteistyökumppaneille pelialan huippuosaamisensa takia, ja suomalaiset käyvät Israelissa esimerkiksi kyberalan konferensseissa. Vuorovaikutus kulkee molempiin suuntiin. Suomessa järjestettävä Euroopan suosituimpiin kuuluva startup konferenssi Slush houkuttelee Helsinkiin vuodesta toiseen israelilaisia osallistujia, ja suomalaiset vierailevat vastaavissa tilaisuuksissa Israelissa. Molemmissa maissa kasvuyrittäjyys on alue, johon panostetaan vahvasti.

Suomi on tunnettu koko maailmassa onnistuneesta koululaitoksestaan herättäen israelilaisissakin sekä ihailua että jopa kateutta. Suomalaisesta opetuksesta nähdään ohjelmia Israelin televisiossa ja siitä kirjoitetaan lehdissä. Missä määrin israelilaiset opettajat käyvät tutustumassa Suomen koululaitokseen?
Suomen koulutusmaine on Israelissa hyvin tunnettu, ja kiinnostus Suomen tämän alan osaamiseen jatkuu vahvana. Suomesta on käynyt viime vuosina useita alan ammattilaisia puhumassa israelilaisille opettajille tai opettajaksi kouluttautuville. Suomalaisen koulutusjärjestelmän eri puolia esitellään jatkuvasti, ja kysyntää riittää. Maaliskuussa 2017 ulkoministeriön tasa-arvosuurlähettiläs Anne Lammila oli pääpuhujana Israelin johtaviin opettajanvalmistuslaitoksiin kuuluvassa Seminar Ha'Kibbutzimissa pidetyssä seminaarissa kertoen puheessaan tasa-arvoisen opetusjärjestelmän merkityksestä suomalaisen yhteiskunnan kehityksessä. Tämä oli osa Suomi100 ohjelmaa. Samoin Israelista käy vierailijoita Suomessa ja on ilo kuulla heidän innostuksestaan ja arvostuksestaan, kun he palaavat Israeliin. Suomen tämän alan osaaminen ja innovaatiot ovat korkeata luokkaa.

Suomella on konsulaatti tai edustusto Palestiinan puolella. Mikä on sen tehtävä ja yhteistyö Samarian ja Juudean alueella? Entä voiko Suomi toimia israelilaisten ja palestiinalaisten välisessä konfliktissa itsenäisesti vai onko se täysi riippuvainen EU:n suosituksista ja päätöksistä?
Suomella on suurlähettilään johtama yhteystoimisto Ramallahissa Palestiinalaisalueella. Yhteystoimisto toimii diplomaattisen edustuston tavoin pitäen yhteyttä paikalliseen hallintoon ja koordinoi myös kehitysyhteistyöhankkeita miehitetyn Palestiinalaisalueen maaohjelman mukaisesti.  Yhteistyöllä on saatu aikaan hyviä tuloksia etenkin opetussektorilla.
Suomi noudattaa EU:n jäsenenä EU:n yhteistä politiikkaa liittyen Lähi-idän rauhanprosessiin. Suurlähetystöllä on käytössään paikallisen yhteistyön määräraha. Tämän määrärahan käytön pitkän tähtäimen tavoitteena ja lähetystön tukemien ohjelmien läpileikkaavana teemana on edistää luottamuksen rakentamista israelilaisten ja palestiinalaisten välillä. Ohjelma tukee israelilaisia järjestöjä, joiden hankkeiden hyödynsaajat ovat palestiinalaisia ja luonne rajat ylittävä.

Miten tärkeäksi Suomi katsoo Suurlähetystönsä yhteyden pidon Israelissa asuviin kansalaisiinsa tai heidän jälkeläisiinsä ja kuinka kiinteät nämä yhteydet ovat? Tukeeko Suomen valtio ystävyysseurojen toimintaa?
Yhteistyö Israelin suomalaisten kanssa on suurlähetystölle voimavara. Varsinkin Suomi100 vuoden aikana olemme saaneet suomalaisilta korvaamattoman tärkeää tukea. Erityismaininnan ansaitsee design-näyttely "Suomalainen muotoilu israelilaisissa kodeissa", joka tehtiin yhdessä Israelin suomalaisten ja Suomen ystävien kanssa. Yksityiset ihmiset ystävällisesti lainasivat näyttelyyn omia muotoiluesineitään, ja näin saatiin aikaan upea näyttely. Tämä osaltaan osoittaa niitä kiinteitä siteitä, joita Israelin suomalaiset tuntevat Suomea kohtaan. Tämä lojaalisuus on suuri tuki suurlähetystön työlle.
Eräänä esimerkkinä suomalaisesta omaehtoisesta kulttuurityöstä on oma kirjasto. Israelissa toimii suomalaisin vapaaehtoisvoimin Kaktus-kirjasto, joka kokoaa suomalaiset kirjallisuuden ystävät yhteen kuukausittain. Suomen opetus- ja kulttuuriministeriön Suomi-Seuran kautta jaettava kirja-avustus on hyvin pieni, mutta suomalaisten oma käsi on ollut karttuisa ja kirjastossa on noin 2000 nidettä. Ehdottomasti suurin osa kirjoista on saatu lahjoituksina.

Toimiiko Suomen Suurlähetystö Israelin ja Suomen välisen turismin lisäämiseksi ja kuinka laajaa tämä toiminta on?
Suurlähetystö pitää matkailun edistämistä maidemme välillä tärkeänä, sillä vierailut puolin ja toisin ovat paras tapa oppia toistemme yhteiskunnista ja kulttuurista. Suurlähetystö on edistänyt turismia Israelista Suomeen osallistumalla kansainvälisiin matkailualan messuihin ja levittämällä jatkuvasti myönteistä kuvaa Suomesta turvallisena  ja mielenkiintoisena matkailumaana. Israelilaisten kiinnostus varsinkin Suomen Lappia kohtaan on kasvanut. VisitFinlandin mukaan israelilaiset ovat Lapissa toiseksi suurin matkailijaryhmä Aasian turistien jälkeen. Kymmenet charter-lennot kuljettavat Israelin matkailijoita suoraan Rovaniemelle ja nauttimaan Suomen talvesta.

Miten laajaa on Suomen ja Israelin väliset kauppasuhteet ja mitkä tuotteet ovat etualalla?
Suomen ja Israelin välinen kauppa on Suomelle vahvasti ylijäämäistä. Suomen vienti oli viime vuonna noin 186 milj. euroa, ja tuonti Suomeen noin 85 milj. euroa. Suurin vientiartikkeli Suomesta Israeliin on raakapuu, minkä jälkeen tärkeimpiä vientituotteita ovat koneet ja laitteet. Viennin rakennetta pyritään monipuolistamaan ja uusia kiinnostuneita suomalaisia vientiyrityksiä vierailee Israelissa luoden yhteyksiä. Muutamat ovat onnistuneet aloittamaan lupaavaa liiketoimintaa Israelissa.  Hissiyhtiö Kone omistaa israelilaisen Israliftin, ja Nokia Israel on vahvasti mukana Israelin telekommunikaatioyhteyksien rakentamisessa.

Haastattelija: Leo Jaaro

Asiasanat: 

Lisää uusi kommentti

Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.