Lähettänyt käyttäjä Hannu

Karmel-yhdistyksen yhdeksäs Israel-kongressi pidettiin 24.-26.5.2013 Etelä-Espoossa Espoonlahden kirkolla. Pohjois-Suomesta ja maamme laidoilta katsoen hieman syrjäiselle, mutta kauniille ‘kirkonmäelle’ tulleet, enimmillään 450 vierasta saivat päivien aikana monipuolisen katsauksen Israelin asemaan ja tilanteeseen. Körttiaritmetiikan mukaan tilaisuuksissa kävi noin 2000 Raamatun ja Israelin ystävää.

Kongressin ohjelman selkärankana oli Israelin entisen Suomen suurlähettilään Yosef Haseenin luennot Israelin historiasta ja kehittymisestä moderniksi hyvinvointivaltioksi hyvin vaativissa, ‘haastavissa’ olosuhteissa, vihamielisten naapureiden toistuvien hyökkäysten kohteena.

Kirjalilija Pekka Sartola valotti Israelin kansan ja valtion kansainvälisoikeudellista asemaa ja oikeutta olemassaoloon Balfourin julistuksen, Kansainliiton, San Remon konferenssin ja YK:n päätösten sekä Lähi-idän ajankohtaisia tilannetta ja tulevaisuuden optioita viimeisten uutis- ja tiedustelutietojen valossa, myös dramaattisimmat vaihtoehdot esiin tuoden.

Kirkkoherra Jouni Turtiainen käsitteli omassa raamattutunnisaan ja päätösjuhlapuheessaan Israelin historian vaikeita ja tulevaisuuden kysymyksiä asiantuntevasti ja hienovaraisesti.

Sunnuntain pääjuhlassa puhuneet toimittaja Roni Smolar ja suurlähettiläs Dan Ashbel tarjosivat kuulijoille täysipainoisen tietopaketin ja todella varteenotettavia näkökulmia Israelin ja Lähi-idän tilanteen ymmärtämiseksi ja arvioimiseksi.

Puheiden lomassa yleisön sielua ja henkeä kosketeltiin ja ruokittiin Maija-Liisa Sevilemin koordinoimalla heprealaisen/juutalaisen musiikin tarjonnalla: Sarigim-kuoro, sahansoittaja Kari Anttila, Heli ja Eivor Hagmark sekä Avadim-kuoro, Jarmot - Majamaa ja Pippola, Laharim- ja Jubal -yhtye.

Kuten muidenkin järjestöjen hengellisillä vuosi- ja kesäjuhlilla, tärkeä merkitys on ystävien tapaamisella ja epävirallisilla keskusteluilla, jotka virkistävät, innostavat ja tuottavat ideoita ja yhteyksiä tulevien päivien ja vuosien toimintaan.

Kongressin anti on taltioitu cd-levyille, joita voi tilata Karmelin toimistosta yhdistyksen nettisivujen kautta, www.karmel.fi  (Ajankohtaista palsta)  tai sähköpostilla karmel@karmel.fi tai p. 044 747 1100. Ensi keväänä - jHs ja asiat järjestyvät - kokoonnumme Suomen Turussa kongressin 10-vuotisjuhlan merkeissä. Tervetuloa sinnekin!