Lähettänyt käyttäjä Hannu

Yhdeksän kuukautta sitten Yhdysvaltojen ulkoministeri John Kerry, itse asiassa presidentti Obaman hallitus, ilmoitti tavoitteekseen synnyttää rauhansopimus Israelin ja sen arabiosapuolen välille huhtikuun 2014 loppuun mennessä - syntymäpäivälahjaksi 66 vuotta täyttäneelle itsenäiselle Israelille.

Hanke herätti innostusta, mutta sen onnistumista rohjettiin epäillä jo sen alkumetreillä. Tekisikö Kerry yhdeksässä kuukaudessa sen, mikä ei ole onnistunut muilta 65-90 vuodessa. Tänään on hiekka tiimalasissa valunut tyhjiin.

Kerryn onnistumista ei auttanut sinisilmäisyys, jolla hän suhtautuu arabiosapuolen rauhantahtoon eikä se kriittisyys, jolla hän suhtautuu Israelin vastaavaan. Sitä eivät edistäneet Kerryn vihjailut kolmannesta intifadasta, boikottihankkeiden oikeutuksesta ja Israelista apartheid-valtiona, ellei rauhansopimusta synny yhdeksän kuukauden määräajassa.

Kerryn intifada-, boikotti- ja apartheid-puheet herättivät ihmetystä Israelissa ja tietenkin riemua arabipuolella. Lausuntojen selittäminen parhain päin israelilaisreaktioitten jälkeen ei korjannut vahinkoa, joka oli syntynyt.

Jos oli neuvottelujen kulku vaivalloista, niin karille ne menivät viimeistään ns. palestiinalaishallintoa edustavan PLO:n liittouduttua yllättäen verivihollisensa Hamasin kanssa. Kuinka niin? Siksi, että Hamas ei tunnusta Israelin valtion olemassaolon oikeutta, puhumattakaan Israelia juutalaisvaltiona, jonka myöskin Münchenin olympiakisojen terrori-iskun rahoittanut Mahmoud Abbas kieltäytyy tunnustamasta, hylkää Oslon sopimukset eikä edes teeskentele luopuvansa terrorista ja aseellisesta taistelusta Israelia vastaan. Kuinka tehdä rauha osapuolen kanssa, joka ilmoittaa jatkavansa sotaa sopimuksista huolimatta?

Obaman ulkopolitiikan kompastuskiveksi ovat muodostuneet aikataulut, joita hän on  asettanut vaalilupauksilleen ja poliittisille projekteilleen. Kun Obama lupasi vetää amerikkalaiset joukot Irakista vuoden 2011 loppuun mennessä, oli selvää, että Irakin vakautuksen vastustajat odottavat kieli pitkällä päivää, jolloin he voivat käydä Irakin sotilaallisesti heikon hallituksen kimppuun. Ja niin on käynyt. Kohta Obaman vetäytymisilmoituksen jälkeen terrori-iskujen määrä väheni jyrkästi, mutta heti tammikuussa 2012 sai Irakin terrori-iskuissa 500 henkeä surmansa, ja tahti on jatkunut samanlaisena sen jälkeen.

Irakin onneksi kolme vuotta sitten alkanut Syyrian sisällissota on vienyt osan irakilaisterroristeista Syyriaan, mutta silti Irakin terrori-iskuissa kuolee kuukausittain 1000 ihmistä kymmenien tuhansien haavoittuessa ja tuhansien invalidisoituessa lopuksi iäkseen. Jos on sodankäynti kallista Yhdysvalloille, niin Irakin kansa maksaa päivittäin kalleinta mahdollista hintaa Obaman populistisesta ‘rauhanpolitiikasta’.

Aikaisempikin vetäytyminen Irakista olisi ollut lopputulokseltaan parempi, jos se olisi tehty yksimielisesti vaivihkaa ilman kansaa harhaanjohtavaa populistista ääntenkalastelua.

Yhtä veristä ja tuhoisaa on ollut Obaman rauhanpolitiikka, 'arabikevät', Egyptissä, Libyassa ja Syyriassa. Obama ilmoitti kaasuaseen käytön olevan Red Line, punainen linja, jonka ylittäminen johtaa Yhdysvaltojen väliintuloon Syyriassa. Kaasuasetta käytettiin, mutta Obaman vastatoimet jäivät. Tapahtunut oli syvä pettymys Syyrian oppositiolle ja rohkaisi Assadin hallitusta jatkamaan oman kansansa teurastamista entiseen malliin. Obaman arabikevät on syössyt Lähi-idän ennennäkemättömään kurjuuteen.

Lipsumisella on ollut muitakin seurauksia. Se oli Putinille punainen matto ja vihreää valoa Krimin miehittämiseen eikä ole lisännyt USA:n Nato-kumppaneiden luottamusta Obaman haluun pitää kiinni sopimuksista, jotka turvasivat Nato-maiden koskemattomuuden kylmän sodan (1945-89) aikana. Obamalla on monta syytä palauttaa saamansa Nobelin rauhanpalkinto suosiolla.

 

 

Asiasanat: 

Lisää uusi kommentti

Päivitä Syötä kuvassa näkyvät merkit. Type the characters you see in the picture; if you can't read them, submit the form and a new image will be generated. Not case sensitive.  Switch to audio verification.