Lähettänyt käyttäjä Hannu

Tämän blogin yllykkeenä on moite, että 23.-25.5. Turussa pidetyn Karmelin Israel-kongressin hengellinen anti oli vähäinen. Arvostelijoilta lienee jäänyt huomaamatta, että kyseessä oli Israel-kongressi, ei evankelioimis- tai herätyskokousviikonloppu eikä edes Raamattu-kongressi. Kyseessä oli siis Israel-kongressi.

Sanotaan, että jokainen ystäväänsä rakastava haluaa oppia tuntemaan ystäväänsä yhä paremmin ja paremmin. Niin myös karmelilaiset haluavat tuntea heille rakasta Israelia yhä paremmin. Siinä tarkoituksessa Turkuun kokoonnuttiin.

Nokkela lukija saattaa huomauttaa, että kolmiyhteistä Jumalaahan meidän pitäisi oppia tuntemaan ja yhä paremmin. Totta, mutta sitä varten ei Karmel-yhdistyksen kannata mennä ‘merta edemmäs’ kongressia järjestämään. Ei ainakaan Turkuun. Siellä on monilla, jopa luterilaisilla seurakunnilla erinomaisia ja mittavia hengellisiä tapahtumia, nuorten mahtavasta Maata näkyvissä -festarista jokakuukautiseen Turun Palo -evankeliointitapahtumaan.

Jos tavallinen sananjulistus ei tyydytä, tarjolla on Mikaelin seurakunnan nuorekas, karismaattinen perjantai-ilta ja Martin seurakunnan jokaviikkoinen karismaattinen Ilpoisten piiri. Sama pätee pääkaupunkiseutuun ja lähes kaikkiin Etelä-Suomen ja Pohjanmaan ‘suurkaupunkeihin’.

Tilaisuuden hengellisyyttä ei voi mitata sillä, kuinka monta kertaa Jumala tai Jeesus-nimi mainitaan tai kuinka paatoksellisesti ja kiivaasti asiat esitetään. Pikemminkin pitäisi muistaa, että ei jokainen, joka hokee Herra, Herra, pääse taivasten valtakuntaan. Esterin kirjassa ei mainita kertaakaan Jumalan nimeä, mutta siitä huolimatta kirja kertoo jokaiselle uskovalle väkevästä Jumalan läsnäolosta ja johdatuksesta kansansa vaiheissa.

Myös toisenlaisia arvioita on kuulunut. Kuka tai mikä muu järjestö tai seurakunta saa koottua Turkuun tai muualle maahan Turun ja maan parhaat Raamatun, kristillisyyden, juutalaisuuden ja Israelin tutkijat ja tuntijat ja toisaalta Natal-järjestön johtajan Orly Galin Israelista. Kongressin ohjelma oli alansa kotimaista huippua ja jopa Karmelin Israel-kongressien historiassa kongressi parhaasta päästä.

Karmelin piskuinen lauma, työntekijät ja vapaaehtoiset olivat jälleen tehneet erinomaista työtä. Kiitos kaikille kongressin järjestelyissä mukana olleille, puhujille ja laulajille, keittiössä ja 'Karmel-shopissa' palvelleille. Herra siunatkoon, antakoon virtaa teille Siionista.

 

Asiasanat: 

Kommentit

kommentti blogiin

Blogi ja sen vastaus kritiikkiin tuntuu oudolta. En ollut paikalla, mutta olen nähnyt kongressin ohjelman.Kyllä se on hengellinen. On selvää. ettei israelilaisten puhujien odoteta puhuvan kovin hengellisiä, mutta muiden kyllä'.Sen sijaan olen kuullut, että kongressin tilaisuuksissa oli kovin vähän väkeä. Siinä on huolen aihe. Mitä nyt pitäisi tehdä?

Lisää uusi kommentti

Päivitä Syötä kuvassa näkyvät merkit. Type the characters you see in the picture; if you can't read them, submit the form and a new image will be generated. Not case sensitive.  Switch to audio verification.