Lähettänyt käyttäjä Petri

Israelin Suomen suurlähettiläs Dan Ashbel jättää valtakirjansa tasavallan presidentille tällä viikolla. Hän oli kutsuvieraana yhdessä puolisonsa Zehavan kanssa  Israel-ystävyystoimikunnan järjestämässä juhlassa Paavalin kirkossa 30.10. Paavalin kirkko täyttyikin Israelia rakastavista ja siunaavista ihmisistä, ja Dan Ashbel totesi olevansa ystävien joukossa.

Hän sanoi: ”Teille suomalaisille tänään ei ole varmaan kylmä sää, mutta tänne kirkkoon tullessani  tunsin lämmön.” Dan Ashbel sanoi ettei pidä Israelin osakseen saamaa rakkautta itsestään selvänä asiana. Myös Israelin johtajat tekevät päätöksiä, joita on vaikea hyväksyä, ja jotka herättävät arvostelua. ”Jokainen Israelin pääministeri joutuu joka aamu toimistoonsa tullessaan ottamaan huomioon, että hänen väärin valitut sanansa voivat merkitä koko valtion loppua.” Samanlaista vastuuta ei ole kenelläkään toisen valtion edustajalla. Israelilta odotetaan paljon.

Israelin olemassaolosta yhä kiistellään

”Tulen valtiosta, joka 63 vuotta sitten perustettiin kotimaaksi ja turvapaikaksi eri maista tuleville juutalaisille.  Kuitenkin vielä tänään Israelin olemassaolon oikeudesta kiistellään.”  Monille Israelin naapurivaltioille sen olemassaolon hyväksyminen on vaikeaa. Voisiko tämä asetelma muuttua?

Te kaikki olette kuulleet puhuttavan arabikeväästä uutena muutoksen mahdollisuutena kohti demokraattista hallintoa näissä maissa. Israel ei ole nähnyt ympärillään toistaiseksi mitään kehitystä kohti demokratiaa. On vain joitakin toivon välähdyksiä, ideoita ja nuorten ihmisten toiveita, mutta ei mitään muuta. Tunisian ensimmäisiin ”demokraattisiin” vaaleihin osallistuneiden puolueiden merkittävin yhteinen nimittäjä oli Israel-vastaisuus.

Tahdomme kaikki rauhaa

Viime päivinäkin on tehty raketti-iskuja israelilaisia siviilejä vastaan. Israel on vastannut sotilaallisesti näihin iskuihin. Ihmisiä on saanut surmansa.  Haluan kuitenkin vakuuttaa, että kaikki Israelin valtion edustajat, minä mukaan lukien, tahtovat rauhaa. Emme tahdo, että kukaan isä, äiti, poika tai tytär saa surmansa missään naapurikansassamme. Tahdomme elää rauhassa. Tämän päämäärän saavuttamiseen Israel tarvitsee teitä ystäviään. Jatkakaa ystävät sitä työtä, jota olette tehneet Israelin hyväksi. Yhdessä teidän kassanne saavutamme paremman tulevaisuuden.

(Suurlähettiläs Dan Ashbelin haastattelu seuraavissa Karmel-lehden numeroissa)

Asiasanat: 

Lisää uusi kommentti

Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.