Katsoin hiljattain elokuvan Zookeeper's wife, joka pohjautuu tositapahtumiin Puolan Varsovassa natsihallinnon aikana 1939-1945. Elokuva kertoo rohkeasta pariskunnasta, joka asetti henkensä alttiiksi pelastaessaan juutalaisia Varsovan getosta. Yli 300 juutalaista pelastui Zabinskien ansiosta. 16.4.2017 Israelin korkeimman oikeuden päätöksellä heidät luettiin "vanhurskaiksi kansakuntien joukossa".

Elokuvaa katsoessani päädyin jälleen kerran saman kysymyksen äärelle: miten natsihallinnon juutalaisvainot ja holokausti olivat mahdollisia? Mikä oli se voima, joka ajoi natseja vimmaan juutalaisten surmaamiseksi ikään kuin mitään muuta tärkeämpää tehtävää ei voinut kuvitella?

Oliko holokausti ainutlaatuinen?

Nykyään törmää usein ajatukseen, jonka mukaan holokausti oli kansanmurha muiden joukossa. Holokaustin ainutlaatuisuus perustui ainoastaan sen suunnitelmallisuuteen ja määrälliseen tehokkuuteen. Tämä on varmaan totta, sillä tiettävästi mikään nykyinen kansanmurha ei ole vielä yltänyt samaan, jos huomoimme holokaustin lyhyen keston. Mutta oliko holokausti vain kansanmurha muiden joukossa, vai olennaisesti jotain muuta?

Muutamia vuosia sitten luin Bremenin yliopiston sosiologian professorin Gunnar Heinsohnin holokaustia käsittelevän artikkelin, jonka synnyttämiin ajatuksiin yhä uudelleen huomaan palaavani. Heinsohn haastaa artikkelissaan perinteisen näkemyksen, jonka mukaan holokaustin taustalla olisi ollut pelkästään biologiaan perustuva rasistinen juutalaisviha.

Toki Hitler ja natsihallinto käyttivät hyväkseen ajassa liikkuvia rasistisia ja juutalaisvastaisia mielipiteitä, mutta Heinsohnin mukaan natsit olivat vielä syvemmällä ihmisyyden rappion pimeydessä. Ja juuri tästä syystä holokausti ei ollut mikä tahansa kansanmurha, vaan kansanmurha, jonka voidaan katsoa muodostavan oikeutuksen kaikille muille kansanmurhille.

Juutalaiset - rotu vai hengellinen yhteisö?

Heinsohnin mukaan Hitler ei pitänyt juutalaisia rotuna sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan juutalaiset muodostivat lähtökohtaisesti "hengellisen yhteisön" (community of spirit), jonka identiteetti rakentui Tooran käskyjen perustalle. Itse asiassa Hitlerin kiihkein rasistinen viha kohdistui Itä-Euroopan slaaveihin, joiden tuhoaminen oli edellytys Saksan elintilan laajentumiselle. Slaaveilla ei ollut oikeutta omaan valtioon tai kansalliseen olemassaoloon.

Hitler oli kuitenkin huolissaan siitä, että Saksan armeija ei kyennyt selviytymään tehtävästään Itä-Euroopan kansojen tuhoamiseksi, sillä saksalaiset olivat omaksuneet kristinuskon välityksellä Mooseksen lain käskyn "älä tapa". Hitlerin mukaan armeijassa palveli liikaa "omantunnon ihmisiä", mikä oli seurausta Saksan kansan ja kirkon "juutalaistumisesta" (Verjudung).

Heinsohn muistuttaa, että vankeudessa ollessaan Hitler tutustui filosofi Friedrich Nietzschen ajatteluun, jonka mukaan synti ja omatunto ovat lähtökohtaisesti juutalaisia keksintöjä. Niinpä kristinusko ja koko Saksan kansa oli Hitlerin mukaan puhdistettava tästä ideologisesta vammasta. Tämä ei onnistunut vain opettamalla, vaan se edellytti juutalaisten täydellistä tuhoamista, sillä he muodostivat jo olemassaolollaan yhteisöllisen uhkan Hitlerin ideologisille pyrkimyksille.

Mooseksen laki ja natsien eutanasiaohjelma

Hitlerin sosiaalidarvinistinen saksalaisen rodun jalostaminen edellytti vammaisten, sairaiden ja invalidien tuhoamista. Natsien eutanasiaohjelma edellytti siten moraalia, jossa julma ja säälimätön tappaminen oli hyve. Hitlerin ihanteena oli kansakunta, jonka jokainen mies on lähtökohtaisesti tappaja. Hitler ja natsit ihailivat antiikkia, jossa myös lasten surmaaminen oli tavallista. Natsien tavoite olikin palauttaa Eurooppa moraalisesti kristinuskoa edeltävään aikaan, joka oli vapaa Mooseksen lain elämää kunnioittavista käskyistä ja kielloista.

Natsi-idelogian mukaan vain vahvoilla ja rodullisesti puhtailla oli oikeus elämään. Saksan kansan rodullinen jalostaminen ja alempiarvoisten ihmisten, kuten slaavien, tuhoaminen edellytti uutta kuolemankulttuurin mukaista "moraalia", jossa vain vahvoilla oli valta. Heinsohnin mukaan Hitler näki juutalaiset "hengellisenä yhteisönä", jonka laki  kannatteli elämän luovuttamatonta arvoa ja pyhyyttä, ja muodosti näin esteen natsien tavoitteille.

Edellä mainittujen syiden takia juutalaisten tuhoaminen ei ollut vain "rodullinen kysymys", vaan kyse oli ensisijaisesti ideologisesta tehtävästä. Vain juutalaisten tuhoamisella voitiin varmistaa muiden natsihallinnon julmuuksien ja kansanmurhien toteutuminen. Lähtökohtaisesti kyse oli Jumalan laista, jota vastaan koko natsi-ideologia oli suunnattu.

Holokaustin opetus - elämän luovuttamaton arvo

Heinsohnin artikkelin valossa holokausti ei ole vain kansanmurha muiden joukossa, vaan pohjimmiltaan kyse on hengellisestä taistelusta elämän ja kuoleman, valon ja pimeyden välillä. Vaikka natsit onnistuivat hyödyntämään ajassa liikkuvia rasistisia virtauksia toteuttaakseen oman ohjelmansa, kyse oli vieläkin järkyttävämmästä asiasta. Pohjimmiltaan natsien juutalaisviha oli vihaa Jumalaa kohtaan.

Rasistiset mielipiteet saattavat muuttua, jos ihmiset oppivat tuntemaan toisensa, mutta pimeyteen eksynyt ja Luojansa kadottanut sielu ei ole enää inhimillisesti autettavissa. Holokaustin muistaminen opettaa meitä arvioimaan myös ajassamme liikkuvia elämän pyhyyttä kyseenalaistavia aatevirtauksia. Meidän on uskallettava katsoa modernin antisemitismin pimeyden ytimeen ja toimittava rohkeasti elämän puolesta. Me olemme velkaa sen niille 6 miljoonalle juutalaiselle, jotka menettivät henkensä natsien kuolemankulttuurin tähden.

20.4.2020 vietetään Holokaustin muistopäivää Varsovan geton kansannousun (1943) vuosipäivänä.

Blogiteksti perustuu Gunnar Heinsohnin artikkeliin "What makes the Holocaust a uniquely unique genocide?" julkaisussa Journal of Genocide Research (2000), 2(3), 411-430.