Palaan jälleen aiheeseen villieläimet. Mainitsinhan aiemmin, että lähtiessäni toimistosta pimeään iltaan kohtasin vapaaehtoisen kanssa sakaalin. Tiedän, että monet työkaverini ovat myös nähneet niitä, mutta nyt sitten tarina sai odottamattomat mittasuhteet. Kaksi tapausta viikon sisällä liittyvät aiheeseen.

Ensimmäisessä tapauksessa avustajani oli parkkitilan puutteessa joutunut jättämään autonsa toiselle puolelle Jad Vashemin valtavan laajaa aluetta. Alueella on museon ja hallinnon rakennusten lisäksi arkisto, kaksi koulua ja jos jonkinlaista muistomerkkiä. Sitä ympäröi Jerusalemin metsä, joka on tunnettu patikointi paikka ja eväsretkien kohde, mutta luonnollisesti myös eläimien suosima alue. Mutta palatakseni avustajaani, käveltyään kohtalaisen lähelle autoaan - yksin hiljaisessa illassa-  hän yhtäkkiä näki sakaalin, joka sen sijaan, että olisi juossut karkuun tuli vain lähemmäksi, kunnes heidän välillään oli enää metrin matka. Avustajani muisti lukeneensa, että tällaisessa tilanteessa eläimen silmiin katsominen tulkittaisiin hyökkäävyydeksi, joten hän vältti katsomasta sakaalia silmiin samalla, kun yritti mahdollisimman pienillä ja rauhallisilla liikkeillä edetä kohden autoa ja ottaa puhelimen käteensä, jotta saisi tarvittaessa soitettua apua. Hän pääsi autoonsa hermostuneena, peloissaan ja sydän pamppaillen, mutta pääsi kuitenkin.

Viime viikolla lähdin toimistosta jälleen vapaaehtoisen kanssa illalla sen verran myöhään, että juuri ketään ei enää näkynyt paikalla. Vartijat ovat toki paikalla läpi vuorokauden, mutta he istuvat hallintorakennuksen uumenissa tai omassa rakennuksessaan eikä siis aivan oven lähellä. Astuimme pimeään iltaan, sillä parkkipaikka on illalla aivan sysipimeä ja autio. Kävely kohden autoa on hermostuttavaa jo pelkästään siksi, että pitää varoa tarkasti jalkojaan, ettei kaadu pimeässä.

Yhtäkkiä kuulimme edestämme jostakin tarkemmin paikantamattomasta kohdasta, sillä olimme säkkipimeässä, hirvittävän ulinan. Se ei ollut suinkaan sakaalien tavallinen etäinen ulina, jota kuulee usein, vaan agressiivinen ja vihainen huuto, joka sai kylmät väreet kulkemaan pitkin selkiämme. Pysähdyimme paikoillemme. Mutta emme voineet palata rakennukseenkaan, sillä autollehan meidän oli päästävä joka tapauksessa. Hirvittävän vihaisen ulinan kaikuessa teimme parhaamme metelöidäksemme itse tömistämällä jalkojamme ja puhumalla kovaan ääneen. Helpottuneina istuuduimme autoon ja huuto lakkasi siihen. Heikkohermoinen olisi vallan helposti voinut tuossa tilanteessa saada sydänkohtauksen.

Se, mikä tekee näistä kohtaamisista ikään kuin outoja on niitä yhdistävä seikka. Nimittäin molemmissa tapauksissa villieläimet, joiden luonnostaan kuuluu pelätä ja varoa ihmisiä käyttäytyivät luontonsa vastaisesti haastaen ihmisiä. Samalla tavoin eräs tuttavani Lexingtonissa, Kentuckyn osavaltiossa Yhdysvalloissa menetti poikansa. Poika nousi autosta, kohtasi villikoiran (sakaali tai kojootti), joka hyökkäsi pojan kimppuun ja repi hänet kappaleiksi ennen kuin apu saatiin paikalle.

Muistin silloin, että Raamatun mukaan lopun aikoina myös eläimet tulevat toimimaan ihmisiä vastaan. Ilmestyskirja 6:8 "...annettiin valta tappaa miekalla ja nälällä ja rutolla ja maan petojen kautta". Emme ehkä ole näissä juuri tämän ennustuksen ajoissa nyt, mutta varmaa on, että luonto reagoi omalla tavallaan ihmisen aikaansaannoksiin. Varmaa on, että voimme kuvitella näkyjen toteutuvan juuri siten kuin ne on kirjoitettu, sillä onhan selvää, että ahneutemme on lopullisesti muuttanut maapallomme heijastamaan ihmiskunnan turmelusta eikä sitä Jumalan kunniaa, jota se alunperin heijasti.     

Asiasanat: 

Lisää uusi kommentti

Päivitä Syötä kuvassa näkyvät merkit. Type the characters you see in the picture; if you can't read them, submit the form and a new image will be generated. Not case sensitive.  Switch to audio verification.