On syyskuun 22, 2014. Olemme kaksi päivää juutalaisen uuden vuoden Rosh HaShanan edellä. Istun illan pimeydessä Itkumuurilla ja kuulen nuorten israelilaisten laulua. Istun ikiaikaisilla kivillä, jotka kuuntelevat laulua kanssani. En voi koskaan tulla tänne muistamatta menneisyyttä. Menneisyys, joka alkoi vuosituhansia sitten on sisälläni ikään kuin muisto.

Se on Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin tarina. Se on tarina, joka kertoo pidetyistä lupauksista ja ikuisista liitoista. Se on tarina, joka elää sisälläni ja siksi särkee sydämeni uudelleen ja uudelleen. Liitto ja lupaukset ovat tarina kärsimyksestä. Kansat taistelevat liittoa vastaan tänään ja aina.

Israelilaiset nuoret ovat silti täällä. He laulavat Am Israel Chai, Israelin kansa elää. Kivet iloitsevat kuullessaan uskon ja riemun heidän äänissään. Sydämeni on yhtäaikaa iloinen ja surullinen. Kesä 2014 on takanamme varjoineen. Tunnelit, joiden kautta vihollinen olisi yllättänyt meidät juuri nyt uutena vuotena, paljastettiin. Mutta sota ei ole ohi.

Kuinka kaipaammekaan Herran lain ja säädösten täyttävän maan. Kaipaamme Sinun läheisyyttäsi. Kaipaamme kasvojesi näkemistä vaikka verhon takaa.

On Uusi vuosi 5775, messiaanisen odotuksen juhla. Tiedämme, että tuleva vuosi tuo meidät askelta lähemmäksi sitä hetkeä, kun Sinun kunniasi ja loistosi täyttää kaiken maan.

Ikuisuus.

Lisää uusi kommentti

Päivitä Syötä kuvassa näkyvät merkit. Type the characters you see in the picture; if you can't read them, submit the form and a new image will be generated. Not case sensitive.  Switch to audio verification.