Suomen Karmel-yhdistys

Käyttäjän Susanna Kokkonen blogi

Sateesta

Susanna Kokkonen

Istun toimistossani rakennuksen kaikkein ylimmäisessä kerroksessa ja kuulen rajusateen melkein pomppivan äänen ylläni olevassa katossa. Kuuma kesäinen helle alkoi tammikuussa, jolloin sään pitäisi olla kylmimmillään ja jatkui viime sapattiin saakka.

Sormuksen salaisuus

Susanna Kokkonen

Viime vuonna ollessani työmatkalla Yhdysvalloissa vietin useamman päivän Seattlen kaupungissa Washingtonin osavaltiossa. Puhuin kirkoissa. Eräässä niistä tapasin miehen nimeltään Stefan, joka voimakkaasti englantia murtaen tuli puhumaan kanssani.

Sakaaleja Jerusalemin yössä

Palaan jälleen aiheeseen villieläimet. Mainitsinhan aiemmin, että lähtiessäni toimistosta pimeään iltaan kohtasin vapaaehtoisen kanssa sakaalin. Tiedän, että monet työkaverini ovat myös nähneet niitä, mutta nyt sitten tarina sai odottamattomat mittasuhteet. Kaksi tapausta viikon sisällä liittyvät aiheeseen.

Sivut

Tilaa syöte RSS - Käyttäjän Susanna Kokkonen blogi