Muistan useampien seurakuntien joskus opettaneen, että politiikkaan sekaantuminen olisi kristitylle sopimatonta puuhaa. Tiedän seurakuntia eri puolilla maailmaa, joissa tämä on edelleen vallitseva ajatusmalli. Tämän ajattelutavan mukaan kristitylle kuuluvat lähinnä evankeliointi ja oman kirkon asioiden hoitaminen sekä muu siihen liittyvä. Sen sijaan katsotaan, ettei Raamatussa ole minkään laista mallia sille, että kristityt osallistuisivat myös yleisten maallisten asioiden hoitamiseen. Haluan nyt tarkastella tätä asiaa sekä Raamatun valossa että arvojemme perusteella.

Jos väitän, että kristityn tulee äänestää pian tulevissa vaaleissa, haluan perustella kantani.

Uuden Testamentin aika oli Rooman vallan aikaa. Rooman imperiumi oli silloinen maailmanvalta, jonka alaisuuteen kansat sopeutuivat, kunnes erilaiset kapinat alkoivat. Rooman valta kukistettiin eri tekijöiden, mutta osin myös näiden kapinoiden seurauksena. Jeesus eli siis nimenomaan Rooman vallan alla. Hänen ohjeensa oli äärettömän selkeä: ”…Antakaa siis keisarille mikä keisarille kuuluu ja Jumalalle mikä Jumalalle kuuluu.” (Matt. 22:21) Jeesus tunnisti ja tunnusti maallisen vallan. Hänen mukaansa maalliselle vallalle kuuluivat ja kuuluvat tietyt oikeudet, jotka eivät saa ylittää Jumalalle kuuluvaa valtaa. Mistään ei löydy asiayhteyttä, jossa Jeesus olisi kehottanut henkilöitä luopumaan maallisesta asemastaan. Esimerkkejä on paljon. Näin Sakkeuksen kohdalla (Luuk. 19:1–10), kuninkaan virkamiehen kohdalla (Joh. 4:46–54) ja hallintomies Nikodeemuksen kohdalla (Joh. 3:1–21).  Jeesus myös opasti veronkantajia ja sotilaita toimimaan julkisessa virka-asemassaan oikeudenmukaisesti. (Luuk. 3:13–14).

Apostoli Paavali oli Rooman kansalainen. Hän vetosi toistuvasti kansalaisoikeuksiinsa vaikeissa tilanteissa. Paavali korosti esivallan merkitystä: ”Jokainen olkoon esivallalle, jolla valta on, alamainen…” (Room. 13:1) Kristityn tulee Paavalin ohjeiden mukaan totella esivaltaa. Esivalta ei turhaan kanna miekkaa. Paavali sanoo näin siitä huolimatta, että hän eli diktatuurisen vallan alla. Paavali ei yhdistänyt esivallan kunnioittamista esivallan hyvyyteen, vaan asemaan, joka sinällään vaatii ja ansaitsee kunnioitusta. Tiedämme, että huolimatta kristittyihin kohdistuvasta rankasta vainosta, keisarin hovissakin oli kristittyjä. ”Teitä tervehtivät myös kaikki täkäläiset uskovat, erityisesti ne, jotka ovat keisarin palveluskuntaa.” (Fil. 4:22) Tiedämme historiallisista lähteistä, että nämä palvelijat jättivät palveluksen keisarillisessa hovissa vasta, kun valinta oli todellakin äärimmäinen keisarin ja Jumalan välillä.

On mahdoton ajatus, että jossakin valtiossa elää suuri joukko kristittyjä, mutta heidän läsnäolonsa ei muuta ilmapiiriä tai yhteiskunnallisia oloja millään tavoin. Jos yhteiskunta on vapaa, äänen kuulumiselle ei ole estettä. Tuolloin oikeuksista luopuminen on jossakin mielessä vapaaehtoista. Jos kristityt ehkä elävät vainottujen katkeraa kohtaloa, vähintäänkin he rukoilevat. Jossakin vaiheessa rukous tulee muuttamaan olosuhteita.

Meidän lähtökohtamme on demokratia kaikkine oikeuksineen ja velvollisuuksineen. Miten demokratiassa elävän kristityn tulee toimia? Onko demokratiassa elävän kristityn velvollisuustaakka suurempi, koska juuri hänen vapautensa mahdollistaa vaikuttamisen? Kun meillä on uskonnonvapaus, käytämmekö sitä? Hyödyttääkö meidän vapautemme esimerkiksi vainottuja veljiämme? Entä olemmeko mukana taistelussa antisemitismiä vastaan omilla valinnoillamme? Suomessakin juuri tämä asia on ajankohtainen, kun synagogaa on toistuvasti häpäisty samoin kuin suurlähetystön sisäänkäyntiä. Tässä vaikuttamisessa ei ole kysymys mistään muusta kuin vaikuttamisesta niissä puitteissa, jotka laki meille mahdollistaa. Äänestämisen suhteen olen kyllä sitä mieltä, että se jopa velvoittaa meidät.

Ehkä tähän pätevät samat lainalaisuudet kuin ajankäyttöön? Joskus jätämme jotain tekemättä silkkaa laiskuuttamme. 

Monet suomalaiset kokevat, että juutalaiskristillistä arvopohjaamme on horjutettu viime vuosina. Monet suomalaiset kokevat, että yhteiskunnastamme on tulossa ”arvoton tai arvovapaa yhteiskunta”. Tarkoitan tällä yhteiskuntaa, jota ei rakenneta minkäänlaiselle kestävälle arvopohjalle. Joitakin kysymyksiä: Kuinka paljon voimme velkaantua? Moni epäilee, että oma maataloutemme halutaan ajaa alas. Yleistä omavaraisuutta ei ehkä olekaan kylliksi kriisitilanteisiin. Maaseudulla asuvien elämästä tulee yhä vaikeampaa. Samanaikaisesti olemme todistaneet kiistelyä vaikkapa koululaisten kirkossa pidettävästä joulujuhlasta. On aivan kuin kaikki muu, paitsi oma juutalaiskristillinen kulttuuriperintömme, olisi jotenkin tavoiteltavaa, parempaa ja oikeampaa.  

Mihin joutuu yhteiskunta vailla arvopohjaa?

Kuntavaalit 2021 ovat äärimmäisen tärkeät suunnan näyttämisessä seuraaville vuosille. Ehkä jonkun mielestä tämä kaikki on itsestään selvää. Mutta monet kristityt ovat laiminlyöneet kansalaisvelvollisuutensa jättäen käyttämättä äänensä menneinä vuosina. Nyt näemme, että juuri vaaleilla pystymme kääntämään suunnan. Vain äänestämisen keinolla valtaa voidaan siirtää tai jakaa kansan haluamalla tavalla. Jos haluamme arvopohjallemme rakentuvan yhteiskunnan, nyt ei ole sopiva hetki vetäytyä piiloon. Päinvastoin! Juuri sinulla -ja vain sinulla- on vastuu äänesi käyttämisestä!

Tri Susanna Kokkonen

Asiasanat: