Markus Lanberg
Markus Lanberg on Suomen Karmel-yhdistyksen toiminnanjohtaja ja pappi

Jerusalem kaupunkina on muuttunut ja kehittynyt viime vuosina nopeasti. Kun nuorempana asuin Jerusalemissa, bussilippuna toimi paperinen kortti, katukuvassa ei ollut yhtä paljon digitaalisia näyttöjä kuin nykyisin, puhumattakaan siitä miten paljon älypuhelimet ovat vallanneet tilaa ihmisten arjessa. Nykyisin julkisen liikenteen mallina toimii QR-koodin ja puhelimen kautta ostetut liput, Jerusalemin halki kulkee pikaratikka ja teiden varsilla huristaa sähköskuutterit ja sähkömopot. Täällä on aina ollut vauhdikasta – nyt vieläkin enemmän. Jerusalemiin pääsee nykyisin maanalaisen tunnelin kautta kulkevan junan avulla, mutta on täällä osattu rakentaa tunneleita jo kauan aikaisemminkin.

Daavidin kaupungissa, Jerusalemin vanhimmassa ytimessä virtaa edelleen Giihonin lähteen vesi. Kun kuningas Hiskia valmistautui Assyrian kuninkaan Sanheribin uhkaamaan piiritykseen, Hiskia johdatti lähteen vedet maanalaisen kallion läpi kaivettuun tunneliin ja sitä kautta Siloan altaaseen. Maanalainen tunneli kaivettiin n. 2700 vuotta sitten ja se johdattaa edelleen lähdevettä 533 metrin pituisen tunnelin läpi. Suosittelen kulkemaan Hiskian tunnelin läpi…jos siis ei haittaa, että jalat kastuvat, etkä ole altis klaustrafobialle.

Vaikka teknologinen kehitys ja modernisaatio näkyy Jerusalemin nykyisessä kaupunkikuvassa yhä enemmän, ihminen ja ihmisen henkiset tarpeet ovat kuitenkin pysyneet tuhansien vuosien ajan samankaltaisina. Kaipaamme sisäistä ja keskinäistä rauhaa. Psalmissa 122:6-7 kuningas Daavid rukoili rauhaa Jerusalemille:

Toivottakaa rauhaa Jerusalemille, menestykööt ne, jotka sinua rakastavat.
Rauha olkoon sinun muuriesi sisällä, olkoon onni sinun linnoissasi.

Sama rukous nousee monen Jerusalemissa asuvan sydämestä edelleen, vaikka tuo rauha tuntuukin välillä kaukaiselta utopialta. Täydellinen rauha, levon ja yhteiselon toivo elää kuitenkin uskossamme ja rukouksissamme. Rukoilemme Taivaallisen Isän tuomaa rauhan valtakuntaa omiin, toistemme ja kansojemme sydämiin. Rukoilemme rauhaa Jerusalemille.

Opetuslapset kysyivät Jeesukselta osuvan kysymyksen jo 2000 vuotta sitten: ”Herra, tälläkö ajalla sinä jälleen rakennat Israelille valtakunnan?” Jeesuksen vastaus oli osuva: ”Ei ole teidän asianne tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa voimalla on asettanut.” Jeesus ei sanonut, että kysymys olisi ollut väärä. Sen sijaan Jeesus muistutti, että ajat ja hetket ovat Isän käsissä. Hän tietää, milloin ja miten kaikki tapahtuu ja milloin hänen rauhan valtakuntansa manifestoituu ihmisten keskelle. Jeesus korosti uskovan velvollisuutta toimia Kristuksen todistajana, Jerusalemista Juudeaan ja Samariaan – aina maan ääriin saakka. Jeesus yhdisti evankeliumin julistamisen kaikille kansoille siihen, miten Jumalan suunnitelma historiassa tulee täyttymään: “Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu.” (Matt. 24:14).

Keskusteluja itkumuurilla ja Kidroninlaaksossa

Näkymä Öljymäeltä kohti Kidronin laaksoa ja Temppelivuorta

Kirjoitan tätä blogikirjoitusta kynttilänvalossa. Kun katselen liekkiä, se on jatkuvassa liikkeessä, elossa, kurottautuen värisevin liikkein ylöspäin. Kynttilän liekin lailla, juutalaisessa rukousperinteessä on tapana keinua edestakaisin rukouksen aikana. Kysyin eräältä rukoilevalta itkumuurin äärellä syytä tälle heilumiselle. Sitä kutsutaan jiddishiksi shucklingiksi. Liikettä on verrattu liekkiin, joka värähtelee ja kurottautuu ylöspäin – kuvana ihmisen sielusta, joka kaipaa Jumalan puoleen. Sananlaskujen kirjassa 20:27 sanotaan: “Herran henki on ihmisen lamppu…” Juutalaisessa tulkintaperinteessä ihmisen sielua verrataan liekkiin, joka pyrkii jatkuvasti ylöspäin. Kun ihminen rukoilee, ruumis heiluu edestakaisin liekin tavoin: sielun kaipaus on kohota kohti Jumalaa, mutta maallinen ruumis pitää ihmisen jalat vankasti maan päällä. Itkumuurin äärellä näitä sielun kynttilöitä näkyy paljon.

Matkani jatkui itkumuurilta kohti Kidroninlaaksoa. Laakso sijaitsee Jerusalemin vanhankaupungin ja Öljymäen välissä. Jyrkät rinteet, oliivipuut ja hautamonumentit tekevät paikasta puhuttelevan. Laskeutuessani jyrkänteen portaita alas, kohtasin paikallisen miehen, joka oli matkalla Al-Aqsan moskeijaan rukoilemaan. Ympärillämme kaikui moskeijoiden yhteen resonoivat minariittien rukouskutsut. Tämä rukousmatkaaja kertoi asuvansa yhdessä alueen vanhimmassa talossa, joka on rakennettu kaiverrettuun luolaan, aivan Öljymäen juurella. Kerroin miten vaikuttava paikka tämä minulle kristittynä on ja kuinka Jeesus on Apostolien tekojen mukaan noussut juuri Öljymäeltä taivaaseen. Kerroin, että kristilliseen uskoon kuuluu myös ajatus Jeesuksen paluusta takaisin omiensa luo.

Uuden tuttavani ääni muuttui hiukan vakavammaksi, samalla kun hän ryhtyi puolustamaan islamilaista eskatologiaa Koraaniin ja hadith-perinteeseen liittyen. Tämä islamilainen näkemys Jeesuksen roolista ja paluusta kuulosti hyvin vastakkaiselta siihen nähden, miten Raamattu ja kristillinen uskontunnustus kuvailevat Kristuksen roolia kansakuntien vapahtajana, Jumalan poikana ja koko maailman rauhanruhtinaana.

Lyhyessä keskustelussa huomasin, että lähestymme toisiamme näissä uskon kysymyksissä hyvin erilaisesta maailmasta käsin. Kun kerroin, että Raamatun mukaan Jeesus on Jumalan poika ja kuollut meidän jokaisen puolesta ristillä, kanssakeskustelijani mukaan Islam kieltää, että Kristus olisi Jumalan poika tai kuollut ihmisten puolesta ristillä. Keskustellessamme uskomme eroavaisuuksista, muistelin ääneen, kuinka profeetta Sakarja kuvaa Herran päivää: ”Hän seisoo sinä päivänä Öljymäellä, joka kohoaa Jerusalemin itäpuolella” (Sak. 14:4). Paiskasimme kättä ja jatkoin matkaani laaksoon, jossa istuuduin aiempaan keskusteluun nähden sopivasti 1. vuosisadalta eKr. peräisin olevan profeetta Sakarjaan yhdistettyyn hautamonumentin äärelle. Keskustelukumppanini oli varmasti tässä välissä jo ehtinyt moskeijaan, josta rukoukset kaikuivat ympäröivään laaksoon. Rukoilin mielessäni hänen pelastumisen puolestaan.

Lehtimajanjuhla

Kadunkulmaan rakennettu pieni lehtimaja – kodittoman miehen oma suoja ja turvapaikka kaupungin keskellä.

Sakarjan kirjan luvusta 14 luemme Herran päivän lisäksi siitä, kuinka kaikki kansat kutsutaan yhtenä päivänä viettämään Jerusalemissa lehtimajanjuhlaa. Jotain tämänkaltaista kansojen välistä ystävyyttä näkyi tänäkin vuonna Jerusalemissa. Arabitaustainen israelilainen bussikuski Itä-Jerusalemista oli nimittäin koristellut bussinsa juutalaisen lehtimajanjuhlan, eli sukkotin kunniaksi. Hänen mukaansa, vastakkainasettelun aikana tarvitaan tekoja, jotka tuovat meitä lähemmäksi toisiamme. Siksi hän koristeli bussin juutalaisen juhlan koristein.

Israelissa lehtimajanjuhlan viettoon kuuluu perheiden kokoontuminen yhteen itserakennetuissa ja usein lasten koristelemissa lehtimajoissa, joissa syödään ja muistellaan erämaavaelluksen aikaisia oloja. Juhla on oiva muistutus elämän rajallisuudesta ja sen ohimenevästä luonteesta – matkalla kohti ikuista luvattua maata.

Ja onhan Jumala itse tullut meidän keskellemme – Jumala kutsuu meitä tänäänkin luokseen. Hän tuli ensin meidän luoksemme ja tekee asumuksen luotujensa keskelle.

Hyvää lehtimajanjuhlaa!